Dave Lindholm

Vaikka Daven ura on monimuotoinen, on se tinkimätön ja johdonmukainen. Mies on aina soittanut ja sanoittanut fiiliksellä, tehnyt laskelmoimatta sellaista musiikkia kuin on hyvältä tuntunut. Useat levyistä on äänitetty studioissa suorilla otoilla, nopeasti ja suurempia muokkauksia välttäen. Musiikillisia vaikuttajia on paljon - bluesmiehiä kuten Lightnin´ Hopkins tai Buddy Guy sekä Dylan, Bolan, Piaf, Parker, Paganini, klassiset säveltäjät jne. Liika julkisuus ei ole koskaan kiehtonut, sen sijaan ura on täynnä kovaa työtä ja uusien, hyvältä tuntuvien muotojen hakemista. Hänen panoksensa 1970-luvun alussa Suomi-rockin syntyyn on yksi merkittävimpiä, erityisesti Dave on vaikuttanut suomenkielen käyttöön rocklyriikassa. Monesti tekstejä on pidetty vaikeina, suorina "tajunnanvirran tuotteina", mutta kyse on useinkin enemmän ennakkoasenteista kuin tekstien moniselkoisuudesta - toki tulkinnanvaraakin löytyy aivan riittämiin.

Hyvät ystävät, Dave Lindholm

http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/DaveLindholm/
(teksti Jaska Riihimaa)


Dave LIndholm